En tajua, miten tässä kävi näin. Vedän ylleni jo villakangastakkia, vaikka mielestäni eilen hyppelin pihalla läpsytossuissa ja shortseissa. Mitä ihmettä? Sata miljoonaa kesäpostaustakin on jemmassa, mutta vähän kreisiltä niitä tuntuu enää tänne puskea. Mutta ei tätä postaamattakaan voi jättää.
Eli, siis "eilen" (vai oliko se elokuussa) houstasimme vanhempiani yhden viikonlopun. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä pavlova-kakkua, joka ei ollut ihan niiiin hyvää kuin olin ajatellut, mutta ihan ok. Ja se on myös todella helppo tehdä etukäteen: marenkilevyt voi tehdä valmiiksi ja ne säilyvät hyvin huoneenlämmössä (tai jopa jäähtyneessä uunissa-kätevää!). Kokoaminen kannattaa tehdä vasta vähän ennen tarjoiluja.
Pavlova
Marenkilevyt
5 valkuaista
2 1/2 dl sokeria
Piirrä leivinpaperille 3 ympyrää: 25 cm, 20 cm ja 15 cm.
Aseta paperi uunipellille.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota valkuaisia
kunnes ovat valkoista vaahtoa, lisää sokeri pienissä erissä ja vatkaa kunnes seos on sileää ja kiiltävää. Pursota
leivinpapereille kolmeksi halkaisijaltaan kiekoksi. Tee reunoista korkeammat
kuin keskiosasta. Paista 125 asteessa 1 ½ - 2 tuntia. (Tavallisessa uunissa voit paistaa kahta peltiä yhtä
aikaa siten että vaihtelet peltien paikkaa aina välillä. Kiertoilmauunissa
pudota lämpötila 100 asteeseen ja voit paistaa useampaa peltiä ilman siirtelyä.)
Täyte
3,3 dl kuohukermaa
100 g Valion maustettua vaniljarahkaa
100 g Valion maustettua kuningatarrahkaa
1/2 litraa mansikoita
1/2 litraa pensasmustikoita
1 Fazerin sininen suklaapatukka