sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Talvinen porkkanakakku


Pitkästä aikaa kunnon kakkupostaus. Tämän kakun tein kauan odotetuille vieraileville sukulaisille. Kakun päällä on vaahtokarkkikuorrute (miksi vitivalkoista marsipaania ei ole tehty...?? Kysyn vaan.) ja sisällä on porkkanakakku, jonka ohje on Painted by Cakes -blogista. Tämä oli hyvää! Myös Suomi-aiheisia pipareita oli tarjolla (ne oli tädin leipomia) mutta niistä otetut kuvat ei onnistuneet, joten en niitä lisää tähän.). Lauantaina tarjolla oli suklaamuffinsseja:


Näiden muffinssien ohje on täältä. Päällä on kermavaahtoa ja pikeeristä tehtyjä lumihiutaleita. Taikina oli aavistuksen kuivaa, eli todella kaipaa kermavaahtoa. Paistoaika kannattaa myös ehkä jättää lyhyemmäksi.

Nappasin myös kuvan lauantai-illan kattauksesta:


Lauantaina tehtiin miehen kanssa uunilohta (suosittelen Kippari-ruokakermaa!) ja bataatti-porkkana-perunamuusia. Tosiaan tuo ruokakerma toi lohiruokaan aika kivan säväyksen. Ja ei en saa tästä mitään mainospalkkiota. (Valiolle tiedoksi, että lahjakortteja saa toki lähettää, vielä tämä hehkutus on ilmaista...)



Kiitos kivasta viikonlopusta!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Mutakakku



On olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, joiden mielestä suklaakakku kuuluu tehdä suklaasta. Ja sitten on niitä, joiden mielestä se voidaan tehdä kaakaosta. No hehän ovat luonnollisesti väärässä. Tässä siis ohje suklaakakkuun, suklaasta tehtynä.

20 cm vuoka

150 g voita
150 g tummaa suklaata
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta

Koristeluun kermavaahtoa vaniljasokerilla maustettuna

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele vuoka. Sulata voi ja suklaa vesihauteessa tai mikrossa, sekoita ja anna jäähtyä hetki. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin hyvin (mies auttoi tässä ja sanoin että sekoita ne geometrisessä sarjassa. Kuulosti kuulemma liian farmasistiselta. Ei mun mielestä?!)

Sekoita jäähtynyt rasva-suklaaseos muna-sokerivaahtoon lusikalla varovasti nostellen, lisää jauhot ja sekoita kunnes taikina on tasaista ja kuohkeaa. Kaada taikina vuokaan ja paista 225 asteessa 13-15 minuuttia. Kakun tulee jäädä keskeltä löysäksi: täytteen muodostaa kakun löysä keskus. Tarjoa kakku huoneenlämpöisenä kermavaahdon kera.

Ohje on kirjasta Opiskelijan keittokirja.

Vinkki valokuvauksesta kiinnostuneille

Talvella kun alkaa hämärä hiipiä, on kuvien ottaminen haastellista. Jaan teille yhden vinkin, jonka opin viime viikonloppuna valokuvauskurssilla.

Säädä valkotasapaino harmaakortin avulla oikeaksi. Jos et omista harmaakorttia, myös tavallinen valkoinen A4-paperi käy tähän hyvin.

Varmista, että paperin keskikohta on puhdas ja ota siitä kuva. Siirry Menu-painikkeella valikoihin ja ota esiin valkotasapainon säätö -valinta. Kuva kertoo nyt kameralle, että se on referenssikuva valkotasapainolle. Kun kameran valkotasapainon valinta -painikkeen kautta otetaan käyttöön mukautettu valkotasapaino, samassa valossa otetuissa kuvissa värit toistuvat yleensä luonnollisina.

Huom! Säädetty valkotasapaino toimii vain siinä tilassa ja valaistuksessa, missä se on asetettu. Jos vaihdat huonetta, täytyy tasapaino säätää taas uudelleen. Ohessa sama kohde kuvattu kameran automaattiasetuksella ja itse säädetyllä valkotasapainolla.


Tekstin ohje on Canonin järjestelmäkameralle, mutta uskoisin että Nikonilla ja muilla merkeillä valikot toimivat aika samalla tavalla. 

perjantai 16. elokuuta 2013

Chocolate Chips Cookies



Namnamnam! Helppo ja herkullinen ohje, joka sopii myös kiireiseen arkeen. Ohje on vaihto-oppilasvuoden tuliainen Kanadasta, ja määrät on muutettu "kupeista" desilitroihin (1 cup=2,5 dl). Taikina leviää aika paljon uunissa, eli kannattaa tehdä melko pieniä kekoja leivinpaperille.

300 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 1/2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
7 1/2 dl jauhoja
1 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
340 g murskattua suklaata

Sekoita hyvin voi, sokerit, munat ja vanilja. Lisää muita. Tee lusikalla kasoja leivinpaperille ja paista 190 asteessa 8-10 minuuttia.

Sitruunajuoma





Kesän helteisiin raikas kesäjuoma:

5-6 isoa sitruunaa
3 dl sokeria
1,5 l vettä tai Vichyä

1. Pese sitruunat huolellisesti, raasta niiden kuori sekä purista mehu talteen. 
2. Kiehauta vesi kattilassa.
3. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada kiehunut vesi päälle.
4. Jäähdytä ja laita yöksi viileään.
5. Siivilöi mehu ja kaada pulloihin tai kannuun.
6. Lantraa veden tai vissyn kanssa.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

BMW-kakku





Parempi puoliskoni täytti viime viikolla pyöreät 30, ja juhlimme sitä perheiden kesken. Kakun teema oli helppo päättää, ja BMW-logo pääsi mansikkakakun päälle.

Kakku on 4 munan kakku, jonka tein 20 cm vuokaan. Välissä on Flora Vanillaa sekä tuoreita mansikoita. Kostutukseen käytiin Metsmaasikas-likööriä (saa myös 2 dl pulloissa!). Koriste on kokonaan vaahtokarkkimassaa. Tein ensimmäisen koristeen marsipaanista, mutta valkoinen väriaine oli ehtinyt mennä ilmeisesti vanhaksi (vaikka päiväystä oli vielä elokuuhun asti. Hmprh, reklamaatio...!) ja marsipaani muuttui niin löysäksi että sitä oli mahdoton käsitellä. Herttoniemen Bake&Partyssä oli onneksi valkoista vaahtokarkkimassaa, joka toimiikin kesähelteillä paremmin  kuin marsipaani.

Vielä muutama päivä lomaa jäljellä! Nautitaan auringosta :)

torstai 4. heinäkuuta 2013

Nopea marjapiiras



Vietimme juhannusta ystäviemme luona. Aika kului pitkälti hyvän ruuan ja pelien merkeissä. Viemisiksi tein tämän nopean marjapiirakan. Alkuperäistä ohjetta muutin sen verran, että kiilteen jätin pois. Ohje Chocomum
http://chocomum.vuodatus.net/lue/2007/05/vadelmapiiras

Pohja

150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna tehokkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja painele voideltun piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteessa noin 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä ennen täytteen laittoa.

Täyte

2 1/2 dl Flora Vispiä tai vispikermaa
150 g Creme Fraichea
1 dl fariinisokeria
marjoja
maitoa kostutukseen

Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi. Lisää sekaan ranskankerma ja fariinisokeri ja jatka vatkaamista kunnes fariinisokeri on liuennut. Kostuta jäähtynyt pohja maidolla ja leivitä täyte pohjan päälle. Lisää täytteen päälle marjat ja koristele esim. tomusokerilla. Piiras on parhaimmillaan kun se on saanut vetäytyä hetken.




tiistai 1. tammikuuta 2013

Joulun 2012 kakkuja



Joulun 2012 herkkuja! Hyydykekakun teki mies (oho!) ja minä kokeilin sillä välin brita-kakusta uutta jouluista versiota. Brita-kakku lienee alunperin tullut Suomeen Ruotsista, jossa sille on monta nimeä, esim. Herrgårdstårta (Kartanokakku) ja Pinocciotårta. Oma suosikkini täytteessä ovat vadelmat (tätä tarjoiltiin myös häissämme kesällä), mutta näin jouluna puolukatkin olivat suussa sulava yhdistelmä tähän marenkiunelmakakkuun.


Jouluinen hyydykekakku

Pohja
200 g piparkakkuja
75 g voita

Murusta piparit pieneksi muruksi ja sulata voi. Yhdistä aineet ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Nosta kylmään täytteen teon ajaksi.

Täyte

5 liivatetta
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g omena-kanelimarmeladia
4 dl kermaa
1/2 - 1 dl sokeria (maun mukaan)
1 dl vaaleaa glögiä
Koristelu
marjoja, esim. viinimarjoja, karhunvatukoita, ananaskirsikoita 
 
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja omena-kanelimarmeladi. Lisää sokeri kermaan ja vatkaa kuohkeaksi. Kiehauta glögi ja lisää siihen lionneet liivatteet. Sekoita hyvin. Anna glögin hieman jäähtyä ja lisää ohuena nauhana kokoajan sekoittaen tuorejuustoseoksen joukkoon. Yhdistä lopuksi kerma ja tuorejuustoseos kevyesti nostellen. Kaada täyte piparkakkupohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli.


Jouluinen brita-kakku

Taikina
150 g voita
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
1,5 dl maitoa
2,75 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhoja

Marenki

3 valkuaista
2,75 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria  

Täyte
1 pss á 200g puolukoita
n.1 dl sokeria
1 rkl vettä
250 g maustamatonta rahkaa
4 dl vispikermaa
vaniljasokeria
 

Valmista taikina. Kaikkien aineiden tulee olla huoneenlämpöisiä. Sekoita jauhot keskenään. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon keltuaiset. Lisää joukkoon vuorotellen maito ja jauhot. Kaada taikina (voidellulle) leivinpaperille.

Valmista marenki.   Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vähitellen sokerit. Levitä marenkiseos pohjan päälle aaltoilevan kauniiksi kerrokseksi. Paista pohjaa 175 asteessa 15-20 minuuttia eli kunnes marenki on saanut kauniin värin. Jäähdytä pohja. 
 
Halkaise brita. Valmista täyte. Kiehauta puolukat, vesi ja sokeri, valuta puolukat ja anna jäähtyä. Notkista rahka kulhossa, kaada sekaan jäähtynyt puolukkasose, tarkista sokerin määrä ja lisää tarvittaessa. Vatkaa kerma ja lisää mukaan puolukka-rahkaseos. Sekoita ainekset ja levitä täyte halkaistulle kakun puoliskolle. Lisää kansi päälle ja koristele kermavaahdolla, Wiener nougat -rouheella ja puolukoilla tai punaisilla viinimarjoilla

Kakku on parasta heti tarjottuna, mutta pohjan ja täytteen voi tehdä erikseen jo edellisenä päivänä.