tiistai 26. huhtikuuta 2011
Pääsiäisen täytekakku
Pääsiäisenä maistuvat Lemon Curd, rahka ja raikkaat hedelmät.
6 munan sokerikakkupohja
1 prk (340 g) Lemon Curd -tahnaa
4 dl kuohukermaa
200 g maitorahkaa
viinirypäleitä
kiiwiä
säilykepersikoita
2 dl vispikermaa
750 g keltaista marsipaania
1. Valuta persikat hyvin ja ota liemi talteen, voit käyttää sitä kakun kostuttamiseen. Paloittele persikat ja kiiwit ja halkaise viinirypäleet. Sekoita hedelmäpalat kevyesti keskenään.
2. Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kostuta alin levy. Levitä levylle Lemon Curd -tahnaa ohuehko kerros. Lisää puolet hedelmistä.
3. Vatkaa kerma ja sekoita rahka joukkoon. Levitä puolet kermasta hedelmien päälle. Nosta päälle toinen kakkulevy. Kostuta ja täytä se kuten edellä. Nosta lopuksi päälle kolmas kakkulevy ja anna kakun vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
4. Päällystä kakku seuraavana päivänä marsipaanilla: kauli marsipaani ohueksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä sitä ohuesti kakun päälle, jotta marsipaani saa tarttumapinnan. Nosta kaulittu marsipaani esimerkiksi kaulimen avulla kakun päälle. Leikkaa ylimääräinen osa pois ja koristele.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana kakku! ja kuulostaa myöskin tosi herkulliselta :)
VastaaPoistaOih kun hieno kakku! Sopiiko linkitys?
VastaaPoistaKiitos kiitos, totta kai sopii linkitys. Täyte oli mukavan raikas, mutta vähän hankala oli leikata kakkua kun rypäleitä ja muita oli välissä. Hillo on huomattavasti helpompi. Että suosittelen ohjetta aika pienelle porukalle, ei ehkä ihan mihinkään valmistujaisjuhliin :)
VastaaPoista