Joulun 2012 herkkuja! Hyydykekakun teki mies (oho!) ja minä kokeilin sillä välin brita-kakusta uutta jouluista versiota. Brita-kakku lienee alunperin tullut Suomeen Ruotsista, jossa sille on monta nimeä, esim. Herrgårdstårta (Kartanokakku) ja Pinocciotårta. Oma suosikkini täytteessä ovat vadelmat (tätä tarjoiltiin myös häissämme kesällä), mutta näin jouluna puolukatkin olivat suussa sulava yhdistelmä tähän marenkiunelmakakkuun.
Jouluinen hyydykekakku
Pohja
200 g piparkakkuja
75 g voita
75 g voita
Murusta
piparit pieneksi muruksi ja sulata voi. Yhdistä aineet ja painele
irtopohjavuoan pohjalle. Nosta kylmään täytteen teon ajaksi.
Täyte
5 liivatetta
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g omena-kanelimarmeladia
4 dl kermaa
1/2 - 1 dl sokeria (maun mukaan)
1 dl vaaleaa glögiä
Koristelu
marjoja, esim. viinimarjoja, karhunvatukoita, ananaskirsikoita
Laita
liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja
omena-kanelimarmeladi. Lisää sokeri kermaan ja vatkaa kuohkeaksi.
Kiehauta glögi ja lisää siihen lionneet liivatteet. Sekoita hyvin. Anna
glögin hieman jäähtyä ja lisää ohuena nauhana kokoajan sekoittaen
tuorejuustoseoksen joukkoon. Yhdistä lopuksi kerma ja tuorejuustoseos
kevyesti nostellen. Kaada täyte piparkakkupohjan päälle ja anna hyytyä
kylmässä vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli.
Jouluinen brita-kakku
Taikina
150 g voita
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
1,5 dl maitoa
2,75 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhoja
Marenki
3 valkuaista
2,75 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
Täyte
1 pss á 200g puolukoita
n.1 dl sokeria
1 rkl vettä
250 g maustamatonta rahkaa
4 dl vispikermaa
n.1 dl sokeria
1 rkl vettä
250 g maustamatonta rahkaa
4 dl vispikermaa
vaniljasokeria
Valmista taikina. Kaikkien aineiden tulee olla huoneenlämpöisiä. Sekoita jauhot keskenään. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon keltuaiset. Lisää joukkoon vuorotellen maito ja jauhot. Kaada taikina (voidellulle) leivinpaperille.
Valmista taikina. Kaikkien aineiden tulee olla huoneenlämpöisiä. Sekoita jauhot keskenään. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon keltuaiset. Lisää joukkoon vuorotellen maito ja jauhot. Kaada taikina (voidellulle) leivinpaperille.
Valmista marenki. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vähitellen sokerit. Levitä marenkiseos pohjan päälle aaltoilevan kauniiksi kerrokseksi. Paista pohjaa 175 asteessa 15-20 minuuttia eli kunnes marenki on saanut kauniin värin. Jäähdytä pohja.
Halkaise brita. Valmista täyte. Kiehauta puolukat, vesi ja sokeri, valuta puolukat ja anna jäähtyä.
Notkista rahka kulhossa, kaada sekaan jäähtynyt puolukkasose,
tarkista sokerin määrä ja lisää tarvittaessa. Vatkaa kerma ja lisää
mukaan puolukka-rahkaseos. Sekoita ainekset ja levitä täyte
halkaistulle kakun puoliskolle. Lisää kansi päälle ja koristele
kermavaahdolla, Wiener nougat -rouheella ja puolukoilla tai punaisilla viinimarjoilla.
Kakku on parasta heti tarjottuna, mutta pohjan ja täytteen voi tehdä erikseen jo edellisenä päivänä.
Herkullisen näköiset hyydykekakut!
VastaaPoista