sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Brookies


Törmäsin Helsingin Sanomissa mielenkiintoiseen leivonnaiseen. Brookiesin juuret johtavat tietenkin Yhdysvaltoihin ja kyseessä on siis browniesin ja suklaakeksien yhdistelmä. Tämä ohje on tehty noin 20x30 cm kokoiseen lasagnevuokaan. Brookiesit kannattaa jäähdyttää kunnolla ennen leikkaamista annospaloiksi, mutta ne on toisaalta hyvä ottaa huoneenlämpöön jonkin verran ennen tarjoilua.

Sitten se arvostelu. Maku oli hyvä, mutta annospalat kannattaa tehdä maltillisen pieniksi, täyte on aika lailla täyttä tavaraa. Mitään laihduttajan leivonnaisia eivät nämä(kään) herkkupalat siis ole, sen verran tyydyttynyttä tavaraa on ainesosaluettelossa. Brookiesit ovat kuitenkin mielestäni kokeilemisen arvoisia, ja ohje on loppujen lopuksi melko yksinkertainen. Brookiesia kannattaa myös kutsua maistelemaan monta ystävää;)


Tässä ohje hieman muunneltuna:

Brownie-taikina

150 g tummaa suklaata
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
3 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1/2 tl suolaa

Sulata rasva ja suklaa ja anna jäähtyä. Sekoita mukaan sokerit ja munat yksitellen koko ajan sekoittaen. Yhdistä vehnäjauhot, kaakao ja suola ja sekoita ne lopuksi taikinaan käännellen tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja nosta jääkaappiin pariksi tunniksi jähmettymään.

Cookie-taikina

125 g voita
3/4 dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl vehnäjauhoja
150 g rouhittua tummaa suklaata

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmunat yksi kerrallaan välillä vatkaten. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja sekoita mukaan taikinaan. Lisää lopuksi suklaarouhe ja levitä tämän jälkeen taikina brownie-taikinan päälle.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä täysin kylmässä, ennen kuin leikkaat annospaloiksi.


2 kommenttia:

  1. Näyttää hyviltä ja hyvä idea tuo cookies browniesin joukossa. Täytyypi joskus testailla :)

    VastaaPoista