maanantai 25. toukokuuta 2009

Prinsessan kakku



Kesä, kesäloma ja prinsessakakku ♥

Prinsessakakku on alunperin lähtöisin Ruotsista. Legendan mukaan Ruotsin prinsessat leipoivat Tukholman Annan talouskoulussa marsipaanilla päällystettyä kakkua, joka myöhemmin nimettiin prinsessakakuksi. Kakku täytetään perinteisesti vadelmahillolla ja kreemillä sekä päällystetään marsipaanilla. Tämä ohje on Unelmakakut-kirjasta (kirjoittaja Ulla Svensk).

Pohja

6 munan sokerikakkupohja

Kostutus

3 dl omenamehua

Täyte

Diplomaattikreemi:
5 dl vispikermaa
2 dl vettä
¾ dl vaniljakreemijauhetta

200 g vadelmahilloa

Kuorrutus

500 g marsipaania

Koristelu

marsipaaniruusuja

1. Valmista 6 munan kakkupohja. Paista se 22 cm kakkuvuoassa ja leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Kakku kannattaa paistaa täyttöä edeltävänä päivänä niin se ei murene leikattaessa.
2. Valmista kreemi. Lisää vaniljakreemijauhe kylmään veteen ja sekoita nopeasti 3-5 minuutin ajan. Anna seoksen saostua 5 minuuttia. Vaahdota kerma ja sekoita siihen saostunut vaniljakreemi, sekoita tasaiseksi. Jos kreemi on löysää, lisää siihen hieman vaniljakreemijauhetta.
3. Kostuta alin kakkupohja omenamehulla. Levitä vadelmahilloa pohjan päälle. Lisää kreemiä hillon päälle niin, että siitä tulee keskelle enemmän kupolimaisesti.
4. Lisää toinen kakkupohja, kostuta ja jatka samalla tavalla.
5. Kun kakku on koottu, levitä ohut kerros kreemiä kakun päälle.
6. Kauli marsipaani noin 2-3 mm paksuiseksi levyksi ja nosta kakun päälle.
7. Koristele marsipaaniruusuilla ja –lehdillä. Sihtaa vielä tomusokeria kakun reunoille tai suihki päälle helmiäistä.

6 kommenttia:

  1. Hienosti onnistunut kakku. Kaunis vihreä oikein lisää kesän tunnelmaa :)

    VastaaPoista
  2. Täänks Heidi! :) Oli yllättävän vaikea tehdä tuota prinsessakakkua, mutta kantapään kautta vai miten se nyt meni. Ja noita ruusuja en osaa kyllä tehdä vieläkään :D

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka kesäisen ja ihanan näköinen täytekakku! Todella herkullinen tuo vihreä väri.

    VastaaPoista
  4. Onpas onnistuneen näköinen prinsessakakku, todella hieno! Pitäisi varmaan minunkin uskaltautua joskus kokeilemaan...

    Riennän tästä muuten seuraavaksi lisäämään Sokerisiirapin linkkilistalleni, niin löydän tänne myös jatkossa. Vaikuttaa tosi kivalta blogilta. : )

    VastaaPoista
  5. Onpas kaunis ja tähän kesään sopiva :)

    VastaaPoista