maanantai 25. toukokuuta 2009

Prinsessan kakku



Kesä, kesäloma ja prinsessakakku ♥

Prinsessakakku on alunperin lähtöisin Ruotsista. Legendan mukaan Ruotsin prinsessat leipoivat Tukholman Annan talouskoulussa marsipaanilla päällystettyä kakkua, joka myöhemmin nimettiin prinsessakakuksi. Kakku täytetään perinteisesti vadelmahillolla ja kreemillä sekä päällystetään marsipaanilla. Tämä ohje on Unelmakakut-kirjasta (kirjoittaja Ulla Svensk).

Pohja

6 munan sokerikakkupohja

Kostutus

3 dl omenamehua

Täyte

Diplomaattikreemi:
5 dl vispikermaa
2 dl vettä
¾ dl vaniljakreemijauhetta

200 g vadelmahilloa

Kuorrutus

500 g marsipaania

Koristelu

marsipaaniruusuja

1. Valmista 6 munan kakkupohja. Paista se 22 cm kakkuvuoassa ja leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Kakku kannattaa paistaa täyttöä edeltävänä päivänä niin se ei murene leikattaessa.
2. Valmista kreemi. Lisää vaniljakreemijauhe kylmään veteen ja sekoita nopeasti 3-5 minuutin ajan. Anna seoksen saostua 5 minuuttia. Vaahdota kerma ja sekoita siihen saostunut vaniljakreemi, sekoita tasaiseksi. Jos kreemi on löysää, lisää siihen hieman vaniljakreemijauhetta.
3. Kostuta alin kakkupohja omenamehulla. Levitä vadelmahilloa pohjan päälle. Lisää kreemiä hillon päälle niin, että siitä tulee keskelle enemmän kupolimaisesti.
4. Lisää toinen kakkupohja, kostuta ja jatka samalla tavalla.
5. Kun kakku on koottu, levitä ohut kerros kreemiä kakun päälle.
6. Kauli marsipaani noin 2-3 mm paksuiseksi levyksi ja nosta kakun päälle.
7. Koristele marsipaaniruusuilla ja –lehdillä. Sihtaa vielä tomusokeria kakun reunoille tai suihki päälle helmiäistä.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Kinkkuhyrrät



Ah perjantai. Mitä laittaisi muuttomiehelle iltapalaksi? Kinkkuhyrrien alkuperäisen ohjeen löysin Mimmi Mutikaiselta , itse käytin valmista voitaikinaa rahkavoitaikinan sijaan.

1 pkt voitaikinaa (500 g)

Täyte:

200 g palvikinkkua
1 punainen paprika
1 pieni purjo
150 g ruohosipulituorejuustoa
3 dl emmental-juustoraastetta
mustapippuria

Pinnalle:

1 muna
1 ½ dl emmental-juustoraastetta

1. Sulata pakastetaikina huoneenlämmössä (tähän menee 1-2 tuntia).
2. Silppua kinkku, paprika ja purjo. Sekoita ne sitten juustoraasteen kanssa.
3. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ohueksi levyksi. (Totea, että kaulin on jo lähteneessä muuttolaatikossa. Käytä viinipulloa kaulimena.) Levitä taikinalle ruohosipulituorejuusto veitsellä. Ripottele taikinalevylle kinkku, paprika, purjo ja juustoraaste. Rouhi päälle vielä hieman mustapippuria. Kieritä taikina tiiviiksi rullaksi. Leikkaa rulla 2 cm paksuiksi paloiksi.
4. Laita hyrrät pellille leivinpaperin päälle. Voitele munalla ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Pikku Mai -kakku



Rakastan muumeja. Oma suosikki on Pikku Myy, josta muuntui myös allekirjoittaneen syntymäpäiväkakku.

Kuva on maalattu valkoiselle marsipaanille, jota vaalensin edelleen valkoisemmaksi pastavärillä. Maalauksessa käytin jälleen Wiltonin pastavärejä. Ihonvärin sekoitin keltaisesta, punaisesta ja valkoisesta. Jotta homma ei olisi sujunut turhan sutjakkaasti, tein kuvan kahteen kertaan (ensimmäinen versio kuivui liian kovaksi, hmprh). Alla on vaaleanpunainen marsipaani. Pienet kukat on tehty mini-kukkamuotilla (7 mm) ja teksti on Pandan tummaa suklaata, käytin spritsaukseen Minigrip-pussia.

Kakkupohja on 6 munan kaakaosokerikakku, jonka kostutin vaniljamaidolla. Pursotukset ovat Flora Vispyä. Väliin kokeilin Kinuskikissan vadelmalimetäytettä (joka hieman muuntui matkan varrella):

3 liivatetta
1 ½ pkt (á 56 g) Daim-suklaata
1 limen kuori
1 limen mehu
2,5 dl kermaa
1 prk (á 250 g) mascarpone-juustoa
½ dl sokeria
150 g (jäisiä) vadelmia

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Rouhi Daim-suklaa. Pese lime hyvin. Purista limen mehu ja raasta kuori. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kuoriraaste, mascarpone, sokeri ja Daim-rouhe. Mittaa kattilaan limemehu ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita täytteeseen ohuena nauhana. Kaada täyte vuokaan. Painele täytteeseen vadelmia. Jos käytät pakastevadelmia, ota ne suoraan pakkasesta jäisinä. Anna täytteen hyytyä jääkaapissa.

Mascarpone tekee täytteestä ihanan pehmeän ja vadelmat sopivat limen kanssa yhteen täydellisesti. Kiitos Kinuskille hyvästä ideasta!

Lusikkaleivät



Lusikkaleivistä löytyy monenmoista ohjetta. Tässä oma versioni, joka on peräisin äidiltä.

Taikina:

200 g voita
1 ½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa (= 2 tl leivinjauhetta)
4 ½ dl vehnäjauhoja
½ muna

Väliin:

vadelmamarmeladia

Päälle:

sokeria

Kiehauta rasva kattilassa välillä sekoittaen. Kun vaahto alkaa laskea, kaada rasva kulhoon. Lisää sokeri ja anna seoksen jäähtyä. Sekoita jäähtynyt seos tasaiseksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää puolikas muna. Painele taikinaa soikeaa, mielellään melko syvään lusikanpesään ja vedä tästä pellille leivinpaperin päälle kupera puoli ylöspäin. Pikkuleipämassaa on helpompi käsitellä, kun taikinan laittaa hetkeksi viileään. Paista 175 asteessa 12-15 minuuttia.

Lusikkaleivät kypyvät hyvin nopeasti, joten niitä kannattaa tarkkailla paistumisen loppuvaiheessa usein. Kannattaa myös muistaa, että ne kypsyvät ja tummuvat vielä jonkun verran kuumalla pellillä paiston jälkeenkin.

Pane vähän jäähtyneinä kaksi vastakkain ja väliin vadelmamarmeladia. Kierittele pikkuleivät sokerissa ennen tarjoilua.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Banoffee-torttu



Banoffee-torttua sain maistaa ekan kerran ystäväni kolmikymppisillä - siitä alkoikin sitten kondensoidun maidon metsästys ja nyt olen tehnyt tätä toffeeunelmaa jo 4 kertaa. Mmm... tää on rakkautta ♥

Pohja:

300 g suklaadigestivekeksejä
100 g voita

Täyte:

1 prk (395 g) kondensoitua maitoa
3 banaania
2 dl vispikerma
2 tl vaniljasokeria
kaakaojauhetta

1. Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin.
2. Pingota 20 cm:n irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele voi-keksi-seos vuoan pohjalle ja hieman reunoille, nosta jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun valmistat toffeen kondensoidusta maidosta. Toffee voidaan tehdä vaihtoehtoisesti joko mikrossa tai vesikattilassa.

Toffeen valmistus mikrossa:
Kaada kondensoitu maito melko korkeaan kulhoon ja lämmitä sitä mikrossa puolella teholla 30-60 sekunnin jaksoissa välillä sekoittaen. Tänä aikana se tiivistyy ja muuttuu toffeeksi. Aktiivinen lämmitysaika oli minun mikrollani 15 minuuttia.

Toffeen valmistus vesikattilassa:
Irrota etiketit purkista ja laita se vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle noin 3 tunniksi. Varmista, että kattilassa riittää vettä koko 3 tunnin ajan. Maito tiivistyy toffeeksi tölkin sisällä.

3. Kaada valmis toffee pohjan päälle, levitä tasaiseksi. Nosta jääkaappiin tai pakkaseen että seos jäähtyy.
4. Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla.
5. Pilko 1,5 banaania toffeen päälle, peitä torttu kermavaahdolla ja pilko toiset 1,5 banaania kermavaahdon päälle.
6. Sihtaa lopuksi kaakaojauhetta tortun päälle.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Bart-kakkua 20-vuotiaalle


Tämän kakun teko oli hauskaa! Veljeni on armoton Simpsonit-fani, joten idean keksiminen ei ollut vaikeaa. Kuva on maalattu valkoiselle marsipaanille Wiltonin pastaväreillä (tausta on sinistä väriä ohennettuna vedellä vesivärimäiseksi). Kakku on 5 munan sokerikakku tehtynä 24 cm irtopohjavuokaan. Täytteenä oli konjakkiaprikoositäyte:

2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tlk säilykeaprikooseja
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl konjakkia
5 liivatelehteä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Valuta aprikoosien liemi pois ja soseuta aprikoosit. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää sokeri, tuorejuusto, aprikoosisose. Sulata liivatteet mikrossa kuumennettuun konjakkiin ja lisää ohuena nauhana sekoittaen vaahtoseokseen.

Kun koemaistelin täytettä, konjakki maistui aika vahvasti siinä mutta kakussa maku loiveni lähes olemattomiin ja maku jäi mielestäni aika neutraaliksi.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Jouluinen täytekakku nro 1





Tämä kakku on peräisin viime joululta, idean poimin Taikinaterapiaa-blogista. Kakussa on 5 munan sokerikakkupohja, ja täytteenä kermavaahtoa sekä päärynöitä, joita keittelin glögissä:

1/2 litraa vaaleaa glögiä
2-3 päärynää
2 kanelitankoa
piparakkumaustetta
1 sitruuna

Pilko päärynät kuutioiksi ja purista sitruunan mehu. Keitä glögi höyryäväksi ja lisää päärynäkuutiot, kanelitangot, piparkakkumauste sekä sitruunan mehu. Keitä sen verran, että päärynät hieman pehmenevät, ei soseeksi asti. Ota keitinliemi talteen ja kostuta kakku sillä.

Kaikki koristeet ovat marsipaania: kakun päällinen on pronssilla värjättyä marsipaania, pienet kukat ovat helmiäisellä maalattuja (tehty 7 mm minikukkamuotilla) ja "joulutähdet" töpsöttelin myös siveltimellä helmiäiseksi. Tein ne lehtimuotilla:)

Kakun ulkonäköön en ollut aivan tyytyväinen (aina löytyy jotain korjattavaa...) mutta maku oli oikein jouluinen, tuota täytettä käytän kyllä joskus uudestaankin.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Minimasariinileivokset



Masariinien ohjeen löysin Elämä makeaksi -blogista. Täytettä tuli sen verran runsaasti, että pienensin ohjeeseen täytteen määrän 1/3:aan alkuperäisestä. Kokeilin myös ensimmäisen kerran Tupperwaran silikonista muffinssivuokaa, joka on ollut minulla.... kohta kymmenen vuotta??

Murotaikina:

200 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/ tl leivinjauhetta

Täyte:

75 g mantelimassaa
35 g voita
1 kananmuna
1/2 rkl vehnäjauhoja

Kuorrutus ja koristelu:

tomusokeria
vettä
elintarvikevärejä
(pääsiäiskarkkeja)

1. Valmista muropohja sekoittamalla kaikki aineet sekaisin. Laita murotaikinaa pieniin metallisiin muffinssivuokiin, taputtele myös reunoille hyvin.
2. Valmista täyte. Sekoita voi ja mantelimassa hyvin keskenään tasaiseksi massaksi, lisää kananmunat ja vehnäjauhot.
3. Tiputa jokaiseen vuokaan pääsiäiskarkki. Annostele täyte vuokiin täyttämällä noin 3/4 osaa vuoan tilavuudesta.
4. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes leivokset näyttävät kypsiltä.
Valmista kuorrute sekoittamalla tomusokerista ja vedestä levitettävä seos. Värjää seosta elintarvikeväreillä erivärisiksi ja levitä pienellä paletilla tai veitsellä leivosten pinnalle. Koristele vielä halutessasi jokainen leivos pääsiäiskarkilla!

Kasvispiirakka


Tämä ohje on peräisin äidiltäni. Eriväriset paprikat tuovat mukavasti väriä tähän piirakkaan.

Pohja:

1 1/2 dl haaleaa vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
1 1/2 rkl öljyä
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Täyte:

1 sipuli
3 eriväristä paprikaa
2-3 porkkanaa
1 rkl öljyä
200 g sulatejuustoa
2 munaa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
100 g emmentaljuustoa

1. Pilko vihannekset.
2. Valmista taikina. Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää muut aineet. Taputtele löysähkö taikina ohkaiseksi kerrokseksi pellille leivinpaperin päälle. Anna taikinan kohota ja tee täyte sillä välin.
3. Valmista täyte. Kuullota (älä paista) vihannekset (porkkanat ensin!) pannulla. Lisää sulatejuusto heti kuullotuksen jälkeen. Lisää hieman jäähtyneeseen täytteeseen munat. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita hyvin.
4. Kaada täyte kohonneen taikinan päälle ja ripottele päälle juustoraaste. Paista 250 asteessa 15-20 minuuttia.

Itsenäisyyspäivän juhlat


Itsenäisyyspäivän tarjoiluja. Banoffee-tortun ja appelsiinisuklaakakun ohjeet ovat Ullalta (Elämä makeaksi -blogi), mangojuustokakku on Marielta.